Huipputiimi palveluksessasi
Julia
Erikoistaitoni on näyttävien kampausten ja erityisesti hääkampausten teko. Minua on kehuttu nopeaksi ja taitavaksi. Olen myös opiskellut ekokampaajaksi, sillä haluan tarjota asiakkaille myös luonnonmukaisen vaihtoehdon.
Olen voittanut lukuisia palkintoja kansallisissa ja kansainvälisissä hiuskilpailuissa. Innostuin haastamaan itseäni kilpailuissa jo opiskeluaikana ja voitinkin Tampereen hiusfestivaalien fantasiakampaussarjassa 1. sijan. Valmistuttuani Lahdesta parturi-kampaajaksi vuonna 2003 suuntasin Irlantiin ja sain kunnian edustaa Irlannin maajoukkuetta Milanossa, Pariisissa ja Ateenassa. Minut nimitettiin myös Irlannin vuoden morsiuskampausten tekijäksi vuonna 2011 (Irish bridal hairdresser of the year).
Suomeen palasin keväällä 2012.
Marianna
Olen erikoistunut kynsiin ja meikkaukseen. Käyn paljon kursseilla ja minulla on aina tarjota asiakkaille uusia ideoita kynsien ja kasvojen kaunistukseksi.
Olen innostunut uusista trendeistä ja osaan sovittaa asiakkaan persoonaan ja tyyliin sopivan ehostuksen. Saan kasvoistasi esille parhaat puolet. Loihdin hehkuvan juhlameikin tai luonnolisen nude-tyylin.
Kynsimuotoilulla saa nykyään luonnollisen näköiset ja aidon tuntuiset kynnet helposti. Kynsienkoristellussa rakastan kuvioilla ja väreillä leikittelyä. En koskaa käytä valmiita tarroja vaan piirrän kaikki kuviot käsin. Tässä työssä voin käyttää taiteellista luovuutani.
Valmistuin kynsiteknikoksi vuonna 2009 ja olen osallistunut voitokkaasti kynsien koristelu- ja muotoilukilpailuihin. Muutama vuosi sitten kouluttauduin myös meikkaajaksi.
Työssäni parasta on tyytyväinen asiakas.
Hanna
Ekokampaamopalvelut ovat minun erikoisalaani. Kasvivärit, hiuspohjan hoidot, savivaalennukset, energialeikkaukset sekä rentouttava intialainen päähieronta kuuluvat palveluihini, perinteisiä hiustenleikkauksia unohtamatta.
Olen kiinnostunut kehon kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista, kuten ravinnosta ja terveellisistä elintavoista. Tärkeä hyvinvoinninlähde on myös hetki aikaa itselle hemmotteluun ja kaunistautumiseen.
Valmistuin parturi-kampaajaksi vuonna 2011. Herkistymisen takia olen joutunut jättämään synteettiset värit, mutta onnekseni löysin kasvivärit ja voin näin jatkaa rakastamaani työtä. Ekokampaajaksi valmistuin vuonna 2016.
Parasta ammatissani ovat asiakkaat ja työni monipuolisuus.